Palstanhoitoa etänä

Tiesitkö, että palstanhoitoakin voi tehdä etätyönä… Varaat vain matkan itsellesi ja puolisollesi, pyydät puolison vanhempia hoitamaan lasta omaan kotiisi ja kas kuinka kätevästi on palsta käännetty ja maa myllätty.

Ja miten tässä näin kävi?

Reilu viikko sitten käärin vihdoin hihani ja marssin uudelleen rehevöityneelle palstalleni. Muu perhe tuli mukaan ja mies sai heilua lapion varressa, kun itse kitkin sitä saakelin ”horsmaa” irti savisesta maasta. (Se ”horsma” on muuten oikealta nimeltään Asteri, kiitos Petra.)

Maa oli melko kosteaa ja kitkeminen himpun verran helpompaa, kuin kesän alussa, kun maa oli kuivaa. Pelästyin pariin otteeseen sammakkoa, joka pomppi puskissa ja ensimmäisellä kerralla jopa kiljaisin… Kyllä, kiljaisin juuri niin naisellisesti, kuin vain mahdollista. Naapuripalstalla olleet pari naista kääntyivät katsomaan, että mitä ihmettä oikein tapahtuu. Olipa kiva siinä selitellä, että sammakko se vain säikäytti ja samalla viittoa jälkikasvua suurin elkein katsomaan, mitä äiti oli löytänyt.

Sen viikonlopun aikana saatiin palstasta noin puolet käännettyä, komposti täytettyä ja hyviä vinkkejä. Värväsin erään kaverin käymään konsultointivisiitillä ja nyt olen taas hieman viisaampi. Kyllä, kannattaa kalkita ja kannattaa kitkeä mahdollisimman hyvin. Jyrsimällä maasta saa helpommin muokattavampaa ja kannattaa pyytää joku jyrsimään sinne vielä samalla hevosen lantaa joukkoon keväällä. (Kiitos Petra!)

Kompostikehikko sai täytettä.

Meidän parin päivän aikaansaannos.

No, sitten tuli keskiviikko (takareidet olivat edelleen kipeät kitkemisestä) ja appiukko ja anoppi oli tosiaan värvätty lapsenvahdiksi, kun itse häivyimme mieheni kanssa lomailemaan Kööpenhaminaan.

Kerroin jo aiemmin, että appivanhemmillani on oma palsta ja kokemusta monien vuosikymmenten ajalta kasvimaan hoidosta. Appiukko otti oman talikkonsa mukaan ja lupautui jatkamaan palstan kääntämistä sillä aikaa, kun me tyytyväisinä lomailisimme. En kieltäytynyt tarjouksesta.

Ja nyt siellä on koko puolen aarin pläntti käännetty ja talikolla möyhitty. Appiukko on sitä mieltä, ettei sitä tarvitse enää jyrsiä, mutta ajattelin ehkä kuitenkin keväällä jyrsityttää sen, mikäli vain löydän jonkun siihen puuhaan, jos saisi sitä hevosen lantaa samalla. Katsotaan nyt.

Kävin itse tänään katsomassa miltä palsta nyt näyttää ja hämmästyin. Appiukko on antanut lapion ja talikon laulaa, sillä palsta on ihan eri näköinen, kuin ennen. Eihän sitä melkein meinannut uskoa silmiään, niin suuren ja hienon työn hän on tehnyt. Oli pakko vielä soittaa ja kiittää uudelleen.

Appiukko oli myös säästänyt muutamat mansikantaimet ja istuttanut ne uudelleen. Katsotaan millainen sato niistä ensi kesänä saadaan.

Ainiin, ja arvatkaas kuka siellä palstan vierustalla päivysti? No ”Penahan” se siellä Kaukon kanssa kekkuloi. "Pena" jo maalaili kuinka hienon perunamaan siihen ensi keväänä saa ja Kauko kommentoi meidän kompostia ja sanoi, ettei se tuolla menolla tuota multaa. Sinne pitää laittaa maata ja latoa kerroksittain, ei se muuten hajoa. Hänellä on kuulemma parinkymmenen vuoden ajalta kokemusta kompostoinnista ja onhan siitä kirjallisuuttakin olemassa ja ja ja. Hymisin vaan, että joo, kunhan saatiin rikkaruohot johonkin kasaan. Koska tottahan se on, että kerroksittain pitää olla ja niin edelleen. Ja itse asiassa suurinpiirtein onkin ja on siellä multaakin, se vaan ei ehkä ihan heti näytä siltä...

On se kiva, kun siellä on aina setiä neuvomassa!

Seuraavaksi on sitten äärimmäisen ärsyttävä ja jokseenkin pakollinen homma edessä, nimittäin kaikkien niiden tuhansien asterin juurien kitkeminen. Jos niitä ei kunnolla kitke pois, meillä on ensi kesänä taas pari asteria kitkettävänä.

Kyllähän niitä ihan varmasti sinne jää, mutta jos nyt voi omalla toiminnallaan hieman helpottaa ensi kesää, niin aion kyllä kökkiä vielä parina viikonloppuna palstalla asterin juuria noukkien. Ja sitten kalkitaan.

Halukkaat saavat liittyä seuraan. Tarjolla on kipeiden takareisien ja huonon huumorin lisäksi raitista ilmaa toivottavasti aurinkoisessa syksysäässä.

Hienosti myllätty, ihan kuin kone olisi käynyt! 

Maximus laiskimus

Koko kesä on mennyt jossain ihan muualla, kuin palstalla.

Päätin jo silloin kesällä, kun tajusin etten voi oikein tehdä siellä mitään järkevää, että teen kaikki maanmuokkaushommat sitten kesän jälkeen.

Kesä on ohi, syksy tullut ja palsta puskee ”horsmaa” taas. Jätesäkitkin makaavat tyytyväisinä siellä minne ne jätettiin, jännä.

Muokkaushommat ovat edenneet niinkin pitkälle, että kävin toissapäivänä ostamassa puutarhahakun ja kesällä hommattu kompostikehikko nojailee tyytyväisenä parvekkeen seinään! 

Siellä ne säkit möllöttää.

Pohdin silloin kesällä, että jyrsin koko palstan syksyllä oikein kunnolla jollain jyrsimellä, mutta… Pyörähdin yksi päivä palstalla fillarilla ja näin ystävämme ”Penan” omalla tai kaverinsa palstalla puuhissa ja päätin käydä kysäisemässä, josko hänellä olisi tietoa, mistä sellaisen jyrsimen saisi lainaan.

”Pena” ei kuitenkaan missään nimessä kehottanut jyrsimään maata, siitä kuulemma tulisi ihan kamala ja sitten siellä vasta rikkaruohot rehottaisivatkin. Hän näytti vielä esimerkkinä kaverinsa palstalla yhtä kohtaa, jossa oli jyrsitty maata ja se oli kyllä ihan karmean näköinen.

”Pena” kehotti vaan kitkemään kunnolla ja kääntämään maan lapiolla. Ja jotenkin tuntuu järkevältä kuunnella herraa, joka on hoitanut palstaansa ties kuinka monta miljoonaa vuotta. (Ja ”Penan” palsta on muuten hieno!) 

Ajattelin tarkastella ”Penan” ja appiukon neuvojen lisäksi myös vähän erilaisten puutarhakirjojen ohjeita ja ottaa selvä mitä niissä opastetaan palstanhoidosta.

Kävin lainaamassa kirjastosta pari puutarhanhoito-opusta ja niissäkin on suuria eroja. Kolmesta lainaamastani tasan yksi on sellainen, josta on minulle oikeasti jotain hyötyä. Se on Suomalainen piha ja puutarha. Siellä on aika selvästi kirjoitettu lähes kaikesta ja opin sieltä, että palsta kannattaa kalkita nyt vielä syksyllä, muokkauksen jälkeen, ennen kun maan routaantuu ja tulee lumet. Kalkki on hyvä maanparannusaine ja vähentää maan happamuutta. Liian happamasta maasta kasvit ottaa kaikkia tarpeettomia aineita, esimerkiksi alumiinia. Suomessa maat on kuulemma yleensä aika happamia ja niitä on hyvä kalkita, siispä pääsen vielä tänä syksynä kalkkiostoksille. Tätä kirjaa täytyy lukea lisää.

Jokanaisen puutarhakirja on itselleni lähinnä huumoripläjäys, jossa lähdetään oikein vaatetuksesta lähtien opastamaan ressukkanaisia puutarhanhoidon saloihin ja siellä puhutaan miesten ja naisten töistä ja varoitetaan kuinka painavaksi kottikärry tulee, kun siihen lastataan paljon multaa. No shit Sherlock!? Siis tottahan se on, että osa hommista on todella raskaita, esimerkiksi jyrsimellä puuhastelu ei tosiaan ole ihan jokanaisen hommaa, enkä itse varmaankaan jaksaisi pidellä masiinaa välttämättä edes pystyssä, mutta jotenkin osa kirjan ohjeista on hieman hupaisia ja palautan sen varmaan aika pian takaisin kirjastoon.

Kolmas kirja Puutarhatyöt keväästä talveen taas sopii ehkä sitten ensi vuonna oppaaksi, kun on toivottavasti jotain muutakin kuin rikkaruohoja rehottava palsta. Siellä on ohjeet erikseen vakiintuneen, uuden ja villiintyneen puutarhan hoitoon, mutta minä tarvitsen tällä hetkellä vielä vähän tarkempia ohjeita ja Suomalainen piha ja puutarha –kirja on juuri niitä täynnä.

Siispä kuokka kouraan ja kitkemispuuhiin… Kiinnostaa ihan kympillä, kun ilmatkin on mitä on, mutta pakkohan se on kitkeä ja kääntää, jos siellä aikoo ensi kesänä yrittää kasvattaa jotain muutakin kuin rikkaruohoa!

Jospa saisi tuon miehen lapion varteen avuksi ja lapsi voisi kiikuttaa rikkaruohot vaikka yksitellen kompostiin (olisipa hänelläkin jotain muuta tekemistä, kuin käsien ja ruohojen uittaminen palstan vieressä olevan vesipisteen vesisaavissa).

Kyllä siellä jotain kasvaa!

Palstalla riittää edelleen kitkemistä, vaikka suurin osa ”horsmasta” on jo kiskottu pois ja sullottu jätesäkkeihin. Säkit (niitä on nyt yli kymmenen) pitäisi kuljettaa johonkin sorttiasemalle, sillä miinuspuolena Pukinmäen viljelypalstoilla ei ole mitään yleistä paikkaa, jonne rikkaruohot voisi viedä.

Sain yhtenä iltana palstalla heiluessani ahaa-elämyksen, pitää tehdä palstan nurkkaan komposti, jonne voisi laittaa jo osan kitketyistä ”horsmista”.  Mutta millainen kompostin pitää olla, miten se ihan oikeasti toimii ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon?

Olen hieman vilkuillut toisten palstoille. Monilla palstoilla on puukehikko ja osassa olen nähnyt sellaisen rautalankakehikon. Sellainen avoin on kai helpoin vaihtoehto, mutta siinä kompostoituminen kestää paljon pidempään kuin suljetussa.

Kaikesta huolimatta lähden ehkä kuitenkin tuolle avoimen kompostin linjalle ja taidan hommata sellaisen rautalankakehikon. Täytyy vain tehdä nurkkaan hyvä paikka sille. Pohjalle olisi hyvä laittaa vaikka oksia, jotta komposti saa happea ja oksia minulla on. Leikkasin nimittäin herukkapuskasta pois kaikki vanhat ja kuolleet oksat ja pari ihan hyvääkin oksaa. Olisi ehkä kannattanut lukea ensin, että herukkapensasta kannattaa leikata vasta keväällä. (Hups!)

Taidan ehkä tutkia tätä kompostointiasiaakin vähän lisää…

Kompostin lisäksi tarvitsemme lukittavan laatikon, jossa voi säilyttää työkaluja, kastelukannua ja muita tarpeellisia välineitä, jottei tarvitse joka kerta kantaa kaikkea kotoa ja takaisin.  

Ensin kuitenkin pitäisi saada maa möyhittyä…

Viljelypalstalta voi jostain (ihan vielä ei ole selvinnyt mistä tarkalleen ottaen) vuokrata jonkinlaisen kyntölaitteen. Kyntöpuuhiin ei kuitenkaan kannata alkaa, kuin vasta sitten, kun mansikoista on korjattu sato. Appiukko neuvoi, ettei mansikoita kannata siirtää kukinnan aikana, silloin ne kuivuvat, vaan odottaa, että niistä saa marjoja ja sen jälkeen ne kestävät siirto-operaation.

Ja siellähän on kuin onkin muutama mansikan mollukka! Viikon kestäneen kotimaan matkailun aikana muutama mansikka oli kypsynyt ja osa niistä on jo mennyt parempiin suihin. En ole täysin varma ovatko asialla olleet kotilot (joita on palstalla ehkä miljoona) vai linnut. Joka tapauksessa laitoimme mansikoiden päälle nyt rastasverkkoa, jottei ainakaan linnut pääse syömään loppuja marjoja.

Nyt vain odotellaan, että mansikat kypsyvät kokonaan ja sitten maistetaan!

Epäonninen parvekepuutarhuri

Olen aina halunnut oman pikku parvekepuutarhan. Kun muutimme mieheni kanssa Helsinkiin (vähän vajaa kymmenen vuotta sitten) ei ensimmäisessä asunnossamme ollut lainkaan parveketta. Silloin toivoin, kunpa olisi parveke, kasvattaisin siellä kaikkea mahdollista. Ja sitten kun muutimme toiseen asuntoon, jossa oli vieläpä melko suuri parveke, oli se niin varjoisa, ettei siellä olisi mikään kasvanut. Eikä siitä mitään ihanaa keidasta tullut. Ei ollut aikaa, eikä innostusta. Eikä seuraavassakaan asunnossa ollut intoa panostaa parvekepuutarhaan.

Nykyisessä asunnossamme on sopivan kokoinen parveke, jonne päätin vihdoin hankkia parvekelaatikon. Sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi viime keväänä pari kirjaa, jotka kertovat parveke- ja kaupunkiviljelystä. Isäni teki minulle puisen laatikon, jonne mahtuu sopivasti kaksi isoa kasvusäkkiä. Tiedostin kyllä, että parvekkeellemme paistoi aurinko vasta iltapäivästä vähän aikaa, mutta ajattelin, että ehkä se riittäisi.

Aloitin ”viljelyn” jo varhain keväällä. Ostin siemeniä ja pyrkimykseni oli saada kirsikkatomaatteja, muutamia yrttejä sekä avomaankurkkuja.

Tomaatintaimet kasvoivat hyvin, niitä oli yli kymmenen purkkia keittiönpöydällä ikkunan edessä ja ne kasvoivat kasvamistaan. Siirsin taimet ilmojen lämmettyä parvekkeelle ja jossain vaiheessa ne alkoivat jopa kukkia ja olin jo toiveikas pienen tomaattisadon suhteen. Mutta taimet vain jatkoivat kasvamistaan. Ne olivat jo ihan honteloita, piti viritellä erilaisia tukia ja tajusin kyllä sitten jossain vaiheessa, että oli aivan turha odottaa niistä minkäänlaista satoa.

Samoin kävi avomaankurkuille. Nekin kasvoivat pituuttaan ja kukkivat. Oli siellä pari minikurkun alkuakin, mutta mineiksi ne jäivät. Oli todettava se ikävä tosiasia, ettei parvekkeellamme riittänyt valo, lämpö eikä kastelu.

Yksi basilika kuitenkin kasvoi ja on itse asiassa elossa vielä tänäkin päivänä. Yksi pitkä basilikan varsi omassa ruukussaan. Se on oikeastaan aika huvittavan näköinen, mutta olen siitä ehkä vähän ylpeä. Minä sain sen kasvamaan yhdestä pienestä siemenestä ja nyt se on elänyt jo yhden vuoden, yli talven ja jatkaa kasvamistaan edelleen. Alaosa varresta on jo ihan puinen, mutta se tuottaa silti upeita isoja lehtiä.

Mutta minäpä olen uppiniskainen ja tyhmän toiveikas. Tänäkin keväänä oli pakko hakea kasvusäkit kaupasta ja kokeilla, josko jotain kasvaisi varjoisalla parvekkeellamme. Vaikka olin jo päättänyt, etten tällä kertaa aloita siemenistä, vaan ostan valmiita taimia, löysin itseni kuitenkin hypistelemästä siemenpusseja ja kuinkas sitten kävikään. Saavuin kotiin lehtikaalin, piparmintun, basilikan ja ruohosipulin siementen kanssa ja kylvin ne samalla reissulla ostamaani pienoiskasvihuoneeseen, jonka laitoin keittiön ikkunalaudalle.

Lehtikaalin siemenet iti ja sain niistä muutaman taimen aikaiseksi. Samoin sain yhden mintun taimen ja basilikaa olin tällä kertaa tajunnut laittaa kerralla vähän enemmän samaan ruukkuun ja niistä kasvoi hienot puskat.

Siirsin pari lehtikaalia, yhden mintun ja toisen basilikoista parvekkeen kasvusäkkiin. Toiseen säkkiin laitoin sipuleita. Ne pärjäisivät kuulemma vähemmällä valolla ja nythän se taas testattaisiin.

Onneksi kuitenkin löytyi palsta. Siirsimme nyt laatikon sinne. Katsotaan miten käy.