Kyllä siellä jotain kasvaa!

Palstalla riittää edelleen kitkemistä, vaikka suurin osa ”horsmasta” on jo kiskottu pois ja sullottu jätesäkkeihin. Säkit (niitä on nyt yli kymmenen) pitäisi kuljettaa johonkin sorttiasemalle, sillä miinuspuolena Pukinmäen viljelypalstoilla ei ole mitään yleistä paikkaa, jonne rikkaruohot voisi viedä.

Sain yhtenä iltana palstalla heiluessani ahaa-elämyksen, pitää tehdä palstan nurkkaan komposti, jonne voisi laittaa jo osan kitketyistä ”horsmista”.  Mutta millainen kompostin pitää olla, miten se ihan oikeasti toimii ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon?

Olen hieman vilkuillut toisten palstoille. Monilla palstoilla on puukehikko ja osassa olen nähnyt sellaisen rautalankakehikon. Sellainen avoin on kai helpoin vaihtoehto, mutta siinä kompostoituminen kestää paljon pidempään kuin suljetussa.

Kaikesta huolimatta lähden ehkä kuitenkin tuolle avoimen kompostin linjalle ja taidan hommata sellaisen rautalankakehikon. Täytyy vain tehdä nurkkaan hyvä paikka sille. Pohjalle olisi hyvä laittaa vaikka oksia, jotta komposti saa happea ja oksia minulla on. Leikkasin nimittäin herukkapuskasta pois kaikki vanhat ja kuolleet oksat ja pari ihan hyvääkin oksaa. Olisi ehkä kannattanut lukea ensin, että herukkapensasta kannattaa leikata vasta keväällä. (Hups!)

Taidan ehkä tutkia tätä kompostointiasiaakin vähän lisää…

Kompostin lisäksi tarvitsemme lukittavan laatikon, jossa voi säilyttää työkaluja, kastelukannua ja muita tarpeellisia välineitä, jottei tarvitse joka kerta kantaa kaikkea kotoa ja takaisin.  

Ensin kuitenkin pitäisi saada maa möyhittyä…

Viljelypalstalta voi jostain (ihan vielä ei ole selvinnyt mistä tarkalleen ottaen) vuokrata jonkinlaisen kyntölaitteen. Kyntöpuuhiin ei kuitenkaan kannata alkaa, kuin vasta sitten, kun mansikoista on korjattu sato. Appiukko neuvoi, ettei mansikoita kannata siirtää kukinnan aikana, silloin ne kuivuvat, vaan odottaa, että niistä saa marjoja ja sen jälkeen ne kestävät siirto-operaation.

Ja siellähän on kuin onkin muutama mansikan mollukka! Viikon kestäneen kotimaan matkailun aikana muutama mansikka oli kypsynyt ja osa niistä on jo mennyt parempiin suihin. En ole täysin varma ovatko asialla olleet kotilot (joita on palstalla ehkä miljoona) vai linnut. Joka tapauksessa laitoimme mansikoiden päälle nyt rastasverkkoa, jottei ainakaan linnut pääse syömään loppuja marjoja.

Nyt vain odotellaan, että mansikat kypsyvät kokonaan ja sitten maistetaan!

Epäonninen parvekepuutarhuri

Olen aina halunnut oman pikku parvekepuutarhan. Kun muutimme mieheni kanssa Helsinkiin (vähän vajaa kymmenen vuotta sitten) ei ensimmäisessä asunnossamme ollut lainkaan parveketta. Silloin toivoin, kunpa olisi parveke, kasvattaisin siellä kaikkea mahdollista. Ja sitten kun muutimme toiseen asuntoon, jossa oli vieläpä melko suuri parveke, oli se niin varjoisa, ettei siellä olisi mikään kasvanut. Eikä siitä mitään ihanaa keidasta tullut. Ei ollut aikaa, eikä innostusta. Eikä seuraavassakaan asunnossa ollut intoa panostaa parvekepuutarhaan.

Nykyisessä asunnossamme on sopivan kokoinen parveke, jonne päätin vihdoin hankkia parvekelaatikon. Sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi viime keväänä pari kirjaa, jotka kertovat parveke- ja kaupunkiviljelystä. Isäni teki minulle puisen laatikon, jonne mahtuu sopivasti kaksi isoa kasvusäkkiä. Tiedostin kyllä, että parvekkeellemme paistoi aurinko vasta iltapäivästä vähän aikaa, mutta ajattelin, että ehkä se riittäisi.

Aloitin ”viljelyn” jo varhain keväällä. Ostin siemeniä ja pyrkimykseni oli saada kirsikkatomaatteja, muutamia yrttejä sekä avomaankurkkuja.

Tomaatintaimet kasvoivat hyvin, niitä oli yli kymmenen purkkia keittiönpöydällä ikkunan edessä ja ne kasvoivat kasvamistaan. Siirsin taimet ilmojen lämmettyä parvekkeelle ja jossain vaiheessa ne alkoivat jopa kukkia ja olin jo toiveikas pienen tomaattisadon suhteen. Mutta taimet vain jatkoivat kasvamistaan. Ne olivat jo ihan honteloita, piti viritellä erilaisia tukia ja tajusin kyllä sitten jossain vaiheessa, että oli aivan turha odottaa niistä minkäänlaista satoa.

Samoin kävi avomaankurkuille. Nekin kasvoivat pituuttaan ja kukkivat. Oli siellä pari minikurkun alkuakin, mutta mineiksi ne jäivät. Oli todettava se ikävä tosiasia, ettei parvekkeellamme riittänyt valo, lämpö eikä kastelu.

Yksi basilika kuitenkin kasvoi ja on itse asiassa elossa vielä tänäkin päivänä. Yksi pitkä basilikan varsi omassa ruukussaan. Se on oikeastaan aika huvittavan näköinen, mutta olen siitä ehkä vähän ylpeä. Minä sain sen kasvamaan yhdestä pienestä siemenestä ja nyt se on elänyt jo yhden vuoden, yli talven ja jatkaa kasvamistaan edelleen. Alaosa varresta on jo ihan puinen, mutta se tuottaa silti upeita isoja lehtiä.

Mutta minäpä olen uppiniskainen ja tyhmän toiveikas. Tänäkin keväänä oli pakko hakea kasvusäkit kaupasta ja kokeilla, josko jotain kasvaisi varjoisalla parvekkeellamme. Vaikka olin jo päättänyt, etten tällä kertaa aloita siemenistä, vaan ostan valmiita taimia, löysin itseni kuitenkin hypistelemästä siemenpusseja ja kuinkas sitten kävikään. Saavuin kotiin lehtikaalin, piparmintun, basilikan ja ruohosipulin siementen kanssa ja kylvin ne samalla reissulla ostamaani pienoiskasvihuoneeseen, jonka laitoin keittiön ikkunalaudalle.

Lehtikaalin siemenet iti ja sain niistä muutaman taimen aikaiseksi. Samoin sain yhden mintun taimen ja basilikaa olin tällä kertaa tajunnut laittaa kerralla vähän enemmän samaan ruukkuun ja niistä kasvoi hienot puskat.

Siirsin pari lehtikaalia, yhden mintun ja toisen basilikoista parvekkeen kasvusäkkiin. Toiseen säkkiin laitoin sipuleita. Ne pärjäisivät kuulemma vähemmällä valolla ja nythän se taas testattaisiin.

Onneksi kuitenkin löytyi palsta. Siirsimme nyt laatikon sinne. Katsotaan miten käy.

Kaiken alku ja juuri...

Tavoitteena on opetella palstaviljelyä ja saada kasvimaa sellaiseen kuntoon, että siellä voi vuonna 2016 kasvattaa jotain syötävää. Tähän blogiin kirjoitan palstan vaiheista ja siitä mitä opin matkan varrella. Olen melko kärsimätön luonne, joten tämä on hyvä haaste monellakin tapaa. Epäonnistumisia tulee varmasti, mutta aion olla itselleni armollinen ja ottaa vastoinkäymiset opin kannalta. Tämä on uusi harrastus, joka mahdollistaa oleskelun ulkoilmassa, uuden oppimisen ja uusien ihmisten tapaamisen. Palstalla hääräily vie ajatukset hektisestä työstä jonnekin aivan muualle, eli tällä tavoitellaan myös eräänlaista hermolepoa. Ennen kaikkea tarkoitus on pitää hauskaa.

Kaikki alkoi tasan viikko sitten aurinkoisena kesäkuun sunnuntaina, kun olimme perheen kanssa aamupäivällä pyöräilemässä Vantaanjoen varressa.

Tuomarinkylän peltojen vieressä joen varressa on Itä-Pakilan viljelyspalstat ja siirtolapuutarha-alue. Hiekkatien varressa on ilmoitustaulu, jonka eteen mieheni pysähtyi. Taululla oli lappu, jossa kerrottiin vapaista palstoista ja lappu oli päivätty 1.6.2015. Päätin ottaa numeron ylös ja soittaa ja kysyä, onko niitä palstoja tosiaan vapaana.

Mielessäni on pyörinyt jo pidemmän aikaa haave omasta palstasta ja käsitykseni on ollut se, että palstoille on Helsingissä hirmuiset jonot, enkä ole oikein koskaan ottanut kunnolla asiakseni selvittää tilannetta.

Kun pääsimme kotiin, soitin numeroon ja tiedustelin vapaita palstoja. Vapaita palstoja löytyi kaikkiaan kolme kappaletta! Yksi Pukinmäen puolella ja kaksi Itä-Pakilan puolella. Saisin ihan itse valita!

Otin palstojen numerot ylös ja ponkaisin saman tien pyörän selkään ja lähdin innoissani tutkimus- ja valintamatkalle.

Pukinmäen palsta oli kotia lähinnä ja suunnistin sinne ensimmäisenä. Se oli vaikea löytää ja kun pääsin nurkassa olevan pläntin luo, osoittautui paikka ihan viidakoksi. Puolen aarin kulmapläntillä kasvoi mm. muutama leppä. Palstan vallanneen kasvin nimestä minulla ei vieläkään ole mitään tietoa (kutsutaan sitä vaikka ”horsmaksi” siihen asti, kunnes selviää mitä se oikeasti on), mutta sitä riitti joka nurkkaa myöden ja puolen metrin korkeudelle. Plussaa oli kuitenkin vieressä oleva vesipiste. Palstojen välittäjä kertoi puhelimessa palstan olevan todella huonossa kunnossa.  Minähän en päältäpäin nähnyt tässä mitään muuta kuin sitä ”horsmaa” umpeen kasvaneen maatilkun, joka oli koko alueen kauimmaisessa nurkassa. Että sellainen, ajattelin ja hyppäsin pyörän selkään.

Itä-Pakilassa palstoja oli siis kaksi, toinen hiekkatien varressa oleva, siinäkin vesipiste lähellä ja välittäjän mukaan parhaimmassa kunnossa oleva palsta. Se tuntui jotenkin olevan ihan keskellä kaikkea ja noh, näytti toki rehevöityneeltä, mutta ei kuitenkaan niin pahasti kuin Pukinmäen palsta. Ja tämä oli aarin kokoinen. Kolmas palsta olikin isojen puiden varjossa totaalisen umpeenkasvaneena varjoisena viidakkona, jonka hylkäsin heti kättelyssä.

Fillaroin kotiin ja mietin. Kerroin miehelleni ja hänen vanhemmilleen, jotka olivat ehtineet tutkimusretkeni välillä tulla kylään, mikä oli retkeni saldo. Näytin kuvat, mietin hetken ja sitten tein päätöksen.

Ottaisin Pukinmäen puolella olevan palstan, jossa kasvaa ”horsmaa” ja joka on todella huonossa kunnossa, mutta ainakin siinä on vesipiste vieressä ja se on lähimpänä kotia. Ilmoitin valinnastani välittäjälle ja olin äärimmäisen innoissani uudesta projektistani.

Alkuillasta oli pakko lähteä koko porukalla palstalle. Anopilla ja appiukolla on kotonaan Jyväskylässä oma palsta, rutkasti kokemusta palstanhoidosta ja halusin, että he näkevät paikan.

Ja niin tallustimme koko kööri palstalle. Tartuin heti kasveihin ja aloin riuhtoa niitä maasta irti. Appiukko aloitti saman ja anoppi myös. Kuinka ollakaan kaiken ”horsman” alta paljastui useita mansikantaimia, ruohosipulia, minttua ja mustaherukkapensas.

Saisin jo tänä vuonna vähän satoa palstaltamme!

Kun olimme lähdössä pois vastaan tuli kaksi miestä kottikärryjä työntäen. Toinen miehistä oli heti innoissaan kertomassa Seijasta, jonka palstamme oli kahdeksan vuotta sitten ollut, ei kuulemma rikkaruohon rikkaruohoa ollut näkyvissä koskaan. Sittemmin palsta oli ollut hoitamatta. Oli siinä joku mummeli käynyt hetken aikaa, mutta lähtenyt pian pois. Tämä kyseinen ukkeli, kutsutaan häntä vaikka ”Penaksi”, on kova puhumaan. ”Pena” on selkeästi Puksun viljelypalsta-alueen vakionaama, jolla on ollut palsta siellä jo vuosikymmeniä. Häneltä saa vinkkejä ja kottikärryjä lainaan, mikäli tarpeen. Hauska heppu, jolla riittää aina asiaa.

 Joka ilta fillaroin palstalle ja kiskoin lisää ”horsmaa” maasta. Jokainen ohi mennyt kommentoi suurta urakkaa ja oli hauska kuulla, kuinka kaikilla oli oma mielikuvansa siitä, miten kauan palstamme on ollut villinä viljelemättä. Yhden mukaan 5-6 vuotta, toisen mukaan pari kolme ja ”Penan” mukaan siis kahdeksan.

Eräs englantia puhunut mies kertoi, että parhaiten siellä kasvaa kaikki maanpinnan yläpuolella kasvava, kuten salaatit, kurpitsat, yrtit, jne. Hänen mukaansa porkkanat ja punajuuret tuppaavat jäämään turhan pieniksi.

Saa nähdä mikä palstallamme aikanaan alkaa menestyä. Tänä vuonna tavoitteena on saada maa möyhittyä kauttaaltaan ja ehkä yritän pelastaa muutaman mansikantaimen ja tietysti mustaherukkapuskan, mutta eipä sinne tänä vuonna voi suoraan maahan mitään viljellä.