Tavoitteena on opetella palstaviljelyä ja saada kasvimaa
sellaiseen kuntoon, että siellä voi vuonna 2016 kasvattaa jotain syötävää.
Tähän blogiin kirjoitan palstan vaiheista ja siitä mitä opin matkan varrella. Olen
melko kärsimätön luonne, joten tämä on hyvä haaste monellakin tapaa.
Epäonnistumisia tulee varmasti, mutta aion olla itselleni armollinen ja ottaa
vastoinkäymiset opin kannalta. Tämä on uusi harrastus, joka mahdollistaa
oleskelun ulkoilmassa, uuden oppimisen ja uusien ihmisten tapaamisen. Palstalla
hääräily vie ajatukset hektisestä työstä jonnekin aivan muualle, eli tällä
tavoitellaan myös eräänlaista hermolepoa. Ennen kaikkea tarkoitus on pitää
hauskaa.
Kaikki alkoi tasan viikko sitten aurinkoisena kesäkuun sunnuntaina, kun olimme perheen kanssa aamupäivällä pyöräilemässä Vantaanjoen
varressa.
Tuomarinkylän peltojen vieressä joen varressa on Itä-Pakilan
viljelyspalstat ja siirtolapuutarha-alue. Hiekkatien varressa on ilmoitustaulu,
jonka eteen mieheni pysähtyi. Taululla oli lappu, jossa kerrottiin vapaista
palstoista ja lappu oli päivätty 1.6.2015. Päätin ottaa numeron ylös ja soittaa
ja kysyä, onko niitä palstoja tosiaan vapaana.
Mielessäni on pyörinyt jo pidemmän aikaa haave omasta
palstasta ja käsitykseni on ollut se, että palstoille on Helsingissä hirmuiset
jonot, enkä ole oikein koskaan ottanut kunnolla asiakseni selvittää tilannetta.
Kun pääsimme kotiin, soitin numeroon ja tiedustelin vapaita
palstoja. Vapaita palstoja löytyi kaikkiaan kolme kappaletta! Yksi Pukinmäen
puolella ja kaksi Itä-Pakilan puolella. Saisin ihan itse valita!
Otin palstojen numerot ylös ja ponkaisin saman tien pyörän
selkään ja lähdin innoissani tutkimus- ja valintamatkalle.
Pukinmäen palsta oli kotia lähinnä ja suunnistin sinne
ensimmäisenä. Se oli vaikea löytää ja kun pääsin nurkassa olevan pläntin luo,
osoittautui paikka ihan viidakoksi. Puolen aarin kulmapläntillä kasvoi mm.
muutama leppä. Palstan vallanneen kasvin nimestä minulla ei vieläkään ole
mitään tietoa (kutsutaan sitä vaikka ”horsmaksi” siihen asti, kunnes selviää
mitä se oikeasti on), mutta sitä riitti joka nurkkaa myöden ja puolen metrin
korkeudelle. Plussaa oli kuitenkin vieressä oleva vesipiste. Palstojen
välittäjä kertoi puhelimessa palstan olevan todella huonossa kunnossa. Minähän en päältäpäin nähnyt tässä mitään
muuta kuin sitä ”horsmaa” umpeen kasvaneen maatilkun, joka oli koko alueen
kauimmaisessa nurkassa. Että sellainen, ajattelin ja hyppäsin pyörän selkään.
Itä-Pakilassa palstoja oli siis kaksi, toinen hiekkatien
varressa oleva, siinäkin vesipiste lähellä ja välittäjän mukaan parhaimmassa
kunnossa oleva palsta. Se tuntui jotenkin olevan ihan keskellä kaikkea ja noh,
näytti toki rehevöityneeltä, mutta ei kuitenkaan niin pahasti kuin Pukinmäen
palsta. Ja tämä oli aarin kokoinen. Kolmas palsta olikin isojen puiden varjossa
totaalisen umpeenkasvaneena varjoisena viidakkona, jonka hylkäsin heti
kättelyssä.
Fillaroin kotiin ja mietin. Kerroin miehelleni ja hänen
vanhemmilleen, jotka olivat ehtineet tutkimusretkeni välillä tulla kylään, mikä
oli retkeni saldo. Näytin kuvat, mietin hetken ja sitten tein päätöksen.
Ottaisin Pukinmäen puolella olevan palstan, jossa kasvaa
”horsmaa” ja joka on todella huonossa kunnossa, mutta ainakin siinä on
vesipiste vieressä ja se on lähimpänä kotia. Ilmoitin valinnastani välittäjälle
ja olin äärimmäisen innoissani uudesta projektistani.
Alkuillasta oli pakko lähteä koko porukalla palstalle.
Anopilla ja appiukolla on kotonaan Jyväskylässä oma palsta, rutkasti kokemusta
palstanhoidosta ja halusin, että he näkevät paikan.
Ja niin tallustimme koko kööri palstalle. Tartuin heti
kasveihin ja aloin riuhtoa niitä maasta irti. Appiukko aloitti saman ja anoppi
myös. Kuinka ollakaan kaiken ”horsman” alta paljastui useita mansikantaimia,
ruohosipulia, minttua ja mustaherukkapensas.
Saisin jo tänä vuonna vähän satoa palstaltamme!
Kun olimme lähdössä pois vastaan tuli kaksi miestä
kottikärryjä työntäen. Toinen miehistä oli heti innoissaan kertomassa Seijasta,
jonka palstamme oli kahdeksan vuotta sitten ollut, ei kuulemma rikkaruohon
rikkaruohoa ollut näkyvissä koskaan. Sittemmin palsta oli ollut hoitamatta. Oli
siinä joku mummeli käynyt hetken aikaa, mutta lähtenyt pian pois. Tämä kyseinen
ukkeli, kutsutaan häntä vaikka ”Penaksi”, on kova puhumaan. ”Pena” on selkeästi
Puksun viljelypalsta-alueen vakionaama, jolla on ollut palsta siellä jo
vuosikymmeniä. Häneltä saa vinkkejä ja kottikärryjä lainaan, mikäli tarpeen.
Hauska heppu, jolla riittää aina asiaa.
Joka ilta fillaroin
palstalle ja kiskoin lisää ”horsmaa” maasta. Jokainen ohi mennyt kommentoi
suurta urakkaa ja oli hauska kuulla, kuinka kaikilla oli oma mielikuvansa
siitä, miten kauan palstamme on ollut villinä viljelemättä. Yhden mukaan 5-6
vuotta, toisen mukaan pari kolme ja ”Penan” mukaan siis kahdeksan.
Eräs englantia puhunut mies kertoi, että parhaiten siellä
kasvaa kaikki maanpinnan yläpuolella kasvava, kuten salaatit, kurpitsat, yrtit,
jne. Hänen mukaansa porkkanat ja punajuuret tuppaavat jäämään turhan pieniksi.
Saa nähdä mikä palstallamme aikanaan alkaa menestyä. Tänä
vuonna tavoitteena on saada maa möyhittyä kauttaaltaan ja ehkä yritän pelastaa
muutaman mansikantaimen ja tietysti mustaherukkapuskan, mutta eipä sinne tänä
vuonna voi suoraan maahan mitään viljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti