keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Loman jälkeen palstalla

Lomareissu oli onnistunut ja sekä perunat että kesäkurpitsat maistuivat myös matkaseurueelle. Mietin aina välillä, että onkohan kesäkurpitsat ja kurkut kasvaneet ja mitäköhän herneille kuuluu, kun saivat uudet tuetkin ennen matkaa. Sataakohan siellä vettä, vai onko kuivaa ja lämmintä...

En tiedä millaiset ilmat oli, mutta sato oli suorastaan valtaisa! Kesäkurpitsaa ja kurkkua on puskenut ihan valtavasti ja kokoa kurpitsoilla oli jo ehkä vähän liikaakin. Penkkien väleihin kylvämäni apila on rehottanut palstalla jo tovin ja nyt se on jo niin pitkää, että ruohonleikkurille olisi käyttöä. 

Yksi porkkanakin piti kiskoa ylös, kun se oli vähän koholla. Porkkanat saavat vielä rauhassa kerätä kokoa, mutta kesäkurpitsat täytyy koittaa ehtiä poimia pois ennen kuin ne venähtävät liian suuriksi. Omista tai siis itse siemenestä kasvatetuista kesäkurpitsan taimista ei muuten lopulta selvinnyt hengissä kuin yksi ja omista avomaankurkun taimista ei selvinnyt yksikään. Vähän harmittaa kurkkujen osalta, sillä kuten sanottu, voisin syödä kurkkuja vaikka kuinka paljon. Kesäkurpitsojen kanssa me ollaan vielä pulassa... 


Seuraavaksi odotellaan ensimmäistä satoa herneistä. Meillä on siellä kahta eri lajiketta, saa nähdä miten ne eroavat toisistaan. Ja jännä nähdä myös miten härkäpavut kasvaa. Tarvitsee varmaan kaivaa ne siemenpussit jostain ja katsoa koska satoa olisi odotettavissa. Härkäpapujen väliin kylvetty tilli on aika lyhyttä, se kun ei taida saada riittävästi valoa hillittömien pavunvarsien takaa.


Purjoille ja varsisellereille kuuluu hyvää. Ne kasvavat hitaasti, mutta varmasti. Purjojakin on sitten yhdeksäntoista tuloillaan, että mitähän me niillä kaikilla oikein tehdään?! Ja varsisellereitäkin kahdeksan. Saisikohan jostain jonkun pop-up kylmäkellarin, jossa voisi säilöä näitä kasvimaan runsaita antimia, sillä meidän jääkaapissa ei kyllä ole kaikille tilaa. 


Kaalitkin ne vaan kasvaa ja toukat niitä mutustelee. Katkoin tomaatista varkaat pois ja laitoin ne kastelukannuun veteen likoamaan. Pari päivää ne siellä likoivat ja tänään kaadoin vedet kaalien päälle. Sen pitäisi kuulemma auttaa kaalien tuholaisiin, katsotaan auttaako. Ainakaan ensi vuonna meidän palstalla tuskin kaalia kasvaa, menköön kaalimadot muualle mellastamaan! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti