keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Puoli aaria ja aari päälle

Nythän kävikin sitten niin, että ei riittänyt puoli aaria eikä oma piha, vaan piti sitten ottaa yksi aari lisää viljelytilaa. Eipä ole vapaa-ajan ongelmia tänä kesänä, jos niitä nyt on ollut muutenkaan. Työkaveri muutti pois alueelta ja halusi luovuttaa palstan pois, niin otettiin se sitten itselle hoidettavaksi. Näin hänellä säilyy optio palstaan, jos mieli tekeekin vielä jatkaa jossain vaiheessa. 

Päätöstä ei tarvinnut kovin kauaa miettiä, sillä työkaveri pisti palstan hyvään kuntoon viime vuonna ja näin ollen me saadaan isompi pottumaa. Tämä uusi palsta ei ole ihan vanhan vieressä, kuitenkin samalla palsta-alueella ja tavallaan samalla puolella aluetta. 

Kesä kolkuttelee (tai ehkä voisi sanoa, että se on jo täällä) ja puoli aaria on jo ehditty kitkeä, kalkita, möyhiä ja lannoittaa ja minioni on ehtinyt jo maistella multaa ja juniori ruohosipulia. Jälkikasvu on ollut innoissaan lähinnä madoista. 

Taimet kasvavat ikkunalaudalla ja suurin osa taimista on tilattu taas etukäteen ja haetaan Kirkkonummelta toukokuun lopussa. Nyt kun on ollut tällaiset megahelteet, olisi jotain voinut jo istuttaakin, mutta siihen ei ole oikein ollut kunnolla aikaa, eikä niitä taimiakaan. 

Satoa puolen aarin puutarhasta on kuitenkin jo saatu ja äitienpäivänä leivoin oman maan raparperista raparperipiirakan. Puolet raparperista tosin piti kaivaa pakkasesta, mutta yli puolet oli kuitenkin tuoretta, aika hienoa. Ainiin ja parsa! Meidän palstan parsa antaa vihdoin ja viimein satoa. Ei paljoa, eikä paksuja, mutta piru vieköön sieltä niitä nyt vihdoinkin tulee. 

Raparperi huhtikuun lopulla.

Pikku parsa. On se söpö.

Tuolle uudelle aarille ei ole tehty mitään. Paitsi, että istutettiinhan me sinne muutama mansikan taimi, jotka saatiin yhdeltä palstanaapurilta, joka ei edes oikeasti ole meidän naapuri, mutta siinä lähistöllä ja puhelias tapaus. Kukaan ei kylläkään ole käynyt kastelemassa niitä, joten voi hyvin olla, että ne on ihan tuhoon tuomittuja. En odota mitään megalomaanista mansikkasatoa siis tältä vuodelta. Nyt pitäisi vain pistää potut maahan. Ja löytää jostain aikaa tälle kaikelle. Ja laittaa oma piha kuntoon. Jep jep...

Tässä uusi aari. Odottaa lapiointia ja kuokkaa. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti