Tuholaistarinaa

Se on sitten heinäkuu, eli kesä on jo pitkällä. Palstalla on touhuttu, eikä blogille ole juuri aikaa ollut, mutta mahtavaa on se, että satoa on jo saatu. Retiisiä, pinaattia, salaattia ja raparperia on jo syöty, unohtamatta muutamaa makeaa mansikkaa. Mansikoita on kypsynyt jo niinkin paljon, että viime viikolla tehtiin minionin ja juniorin kanssa omista mansikoista perinteinen kesäinen mansikkakakku!

Perunapelto rehottaa, istutettiin sitten sitä perunaa ihan koko naapurustolle tarjottavaksi. En tosiaan tiedä missä me noi kaikki potut säilötään. Naurettiin jo, että syksyllä syödään sitten keitettyä perunaa, paistettua perunaa, perunamuusia, kermaperunoita, valkosipulikermaperunoita, lohkoperunoita, tikkuperunoita, perunoita, perunoita ja perunoita. 

Omat pinaatit maistuu superhyviltä.

No se mitä sitten ei syödä, on mun rakkaudella esikasvattamat paksoit, jotka söi joku musta pikku ötökkä. Harmitti ihan vietävästi, kun huomasin taimien pinnoilla jotain öttiäisiä, joiden lajista ei ole vielä otettu selkoa. Heitin kaikki kompostiin ja siihen penkkiin tilalle laitettiin härkäpapuja. 

Toistaiseksi tunnistamaton tuholainen.

Palstalla on ollut muitakin tuholaisia. Näiden paksoituholaisten lisäksi vanhat tutut kotilot matelevat paikasta toiseen, ennen kuin astun niiden reitille ja päästän ne viimeiselle matkalleen etikkapurkkiin kylpyyn kavereiden kanssa. Kotiloiden lisäksi rusakot tai citykanit, molempia on palstalla tavattu, ovat syöneet punajuurien naatit. Yhtenä päivänä bongasin laatikosta ampiaispesän alun, jonka tosin urheasti tuhosin kera kuningattaren. Ja kun ampiainen ei enää asustellut laatikossa, ilmestyi sinne pari pientä hiirulaista. 

Se olikin hauska setti. Olin yhtenä iltana yksin palstalla ja Kauko sattui olemaan omallaan siinä lähistöllä ja puhuin sitten kovaan ääneen, että kun en oikein uskaltaisi ottaa hanskoja laatikosta, kun siellä on hiirillä pesä. Mieheni oli jo kertaalleen törmännyt niihin, joten tämä oli siksikin tiedossa. Kannatti avata suunsa ja näkihän se Kauko ilmeistä ja eleistä, että nyt on neito hädässä ja riensi apuun. 

Kauko nosteli tavaroita pois ja huomasi heti toisen asukeista. Hän sai sen sieltä pois ja heitti pusikkoon. Sitten oli vielä se toinen, jonka luultiin jo luikkineen jostain reiästä pakoon, mutta huomasinkin sen kasvihuonepeitteen sisällä pyörimässä ja sieltä se sitten hätisteltiin pois. 
Eiväthän ne pienet hiiret mitään tee, mutta ei niistä mulle kyllä palstan alivuokralaisiksikaan ole. Seuraavana päivänä oli miehen vuoro inventoida laatikko ja putsata sieltä kaikki hiiren pesäksi kelpaavat asiat pois, jotta laatikko olisi mahdollisimman vähän hiiriä houkutteleva jatkossa. 

Ja sitten se tuholaisista pahin. Se on se lorvikatarri, joka saattaa jossain vaiheessa tulla kylään ja sitten jää palsta retuperälle. Toivottavasti se pysyy tänä kesänä kaukana!