Kevättä odotellessa

Kyllä se kevät sieltä tulee, vaikka tänään satoikin lunta. Kun talvella ei ole voinut puuhastella puutarhassa olen tehnyt kaikenlaisia käsitöitä. Palsta kuitenkin palasi mieleen, kun Pukinmäki-seuralta kolahti tänään postiluukusta kirje laskun kera. Iloinen yllätys on palstalle tänä vuonna tuotava jätelava. Sinne saa kaiken sellaisen puutarhajätteen, mikä ei mahdu omaan kompostiin, eli meidän tapauksessa varmaan aika ison osan rikkaruohoista. Komposti on ihan tupaten täynnä, eikä siellä mitään maatumista varmaan ole edes tapahtunut. Ainakin se pitää ensitöikseen kääntää kunnolla. 

Kävin noin kuukausi sitten palstalla, hakemassa sinne unohtuneen lapion pois ja katselin jälkiä lumessa. Joku pikku hiiri ja muutama koira siellä on ainakin juoksennellut ja sen lisäksi meidän maa-artisokkia on käynyt joku ystävällinen koira myös lannoittamassa. Ei ois tarvinnut. Jos olisin tiennyt, että ihmiset kusettavat koiriaan siellä, olisin laittanut sinne jonkun barrikadin talveksi. Toisaalta, jos siellä kusetetaan koiria talvella niin varmaan siellä käydään myös kesällä... Että minkäköhänlainen (onpa hauska sana) muuri sinne pitää keväällä rakentaa?! Tai hirveä määrä kieltokylttejä ja piikkilankaa ympärille. Tai riistakamera, niinkuin mies ehdotti. (Sanoi kyllä vahingossa riistokamera, hahaa!) No ehkä jätetään kuitenkin muurit rakentamatta, piikkilangat, kyltit ja kamerat asentamatta ja annetaan kaikkien kukkien kukkia siitäkin huolimatta, että ne on lannoitettu koirien toimesta. Täytyy vaan sanoa juniorille kun niitä haistelee, ettei tunge nenäänsä liian syvälle. 

Juniorin kanssa onkin jo veikkailtu mikä on ensimmäinen kevätkukka, joka mullasta aikanaan esiin pilkistää. Näkeekö auringon ensimmäisenä narsissi, tulppaani, vai krookus? Jäädään jännityksellä odottamaan ja toivotaan, ettei kova pakkanen (tai ulkopuolisten tarjoamat lannoitteet) vahingoittanut mukuloita, kun silloin puuttui se suojaava lumipeite.

Palstan paketointi

Viime viikolla vietettiin palstalla tuulinen iltapäivä syystöiden merkeissä. Juniori sai vihdoin poimia kukkia palstan kukkapenkistä ja grillikausikin sai päätöksen. Oli pakko grillata vielä viimeisen kerran ennen grillin varastoimista, ulkona on aina niin kiva syödä. 

Maa on nyt käännetty ja lannoitettu ja komposti on ihan tupaten täynnä. Ne ei maadu varmaan ikinä. Palsta-alueelta puuttuu paikka, johon voisi viedä suurimmat oksat ja kasvinraadot. Ne saa kuulemma heittää aroniapensasaidan juurelle ja sinne ollaan viskottu osa, mutta suurin osa on kompostissa, tai oikeastaan kompostin päällä, kun se on niin älyttömän täynnä. Roskalava yhtenä viikonloppuna olisi ihan fiksua, mutta palsta-aluetta ylläpitävällä seuralla ei kuulemma ole siihen varaa. Harmi. 

Viime viikon visiitillä saatiin palsta puoliksi pakettiin. Vielä jäi kalkitus tekemättä, maa-artisokat istuttamatta ja kukkapenkki kitkemättä. Ja koska kuiva syksy loppuu huomenna oli tänään pakko mennä pistämään palsta lopullisesti pakettiin. Istutin muutaman maa-artisokan mukulan aronia-aidan viereen, heittelin kalkkia sinne ja tänne ja kitkin kukkapenkin paljaaksi. Otin yhden auringonkukan mukaan ja kotona kaivelimme juniorin kanssa sieltä siemenet kuivumaan ja ensi kevättä odottamaan. 

Siellä lepää mun maa-artisokat 

Tämä palstakesä oli nyt tässä. Palsta antoi meille paljon satoa ja siellä tuli vietettyä aika monta tuntia raikkaassa ulkoilmassa. Siellä on haaveiltu, hikoiltu, huudettu, kasvettu, kitketty, itketty, imetetty, syöty, juotu, naurettu, rentouduttu, ihmetelty, pelästytty, puhuttu, oivallettu, mokattu ja onnistuttu. Kaiken kaikkiaan palsta on tarjonnut meidän perheelle paljon muutakin kuin vain syötäviä kasveja. Siellä on vietetty yhteistä mukavaa ja kiireetöntä aikaa ja ehkä juniorillekin on jäänyt mukavia muistoja, tai ainakin vähän ymmärrystä siitä miten ruoka löytää tiensä lautaselle. Minioni on sen sijaan nukkunut suurimman osan ajasta, jonka on palstalla viettänyt. Ensi kesänä on hänen vuoronsa päästä palstahommiin käsiksi. Ja syödä ehkä muutama kilo multaa samalla. 

Syystöitä ja toiveiden täyttymys

Syystyöt odottaa palstalla ja paljon pitäisi vielä kääntää maata. Päätin jo torstaina illalla käyttää perjantaina aamupäivällä hyödyksi ne pari tuntia, jotka juniorin oli tarkoitus viettää sirkuksessa päiväkodin kaverien kanssa. Saatoimme juniorin päiväkodille ja suuntasimme minionin kanssa palstalle hommiin. Sain käännettyä kolme lautareunuksista penkkiä ja koko pottumaan. Lapion heilunta loppui maa-artisokkien luokse. Mietin hetken ja päätin kaikesta huolimatta koittaa onneani. 
Pahimpaan mahdolliseen varautuneena ja sydän pamppaillen iskin lapion maahan, käänsin ja kiskaisin varresta ja mitä silmäni näkivätkään?! 

Kauniin punertavia, helposti kuorittavan muotoisia ihania maa-artisokan mukuloita, joita olin odottanut kuin kuuta nousevaa! Pitkä ja epätoivoinen odotus palkittiin nyt. Olisin halunnut kiljua ilosta, mutta maltoin mieleni, sillä minioni olisi saattanut herätä ja silloin olisi ollut pakko jättää nuo kultakimpaleet maahan. Innoissani aloin kiskoa varsia ylös lapion avulla ja mukuloita riitti. Juniorin pikku kottikärry tuli täyteen kauniita mollukoita ja saatoin jo maistaa paahdetun maa-artisokan kielellä. 

Kottikärryllinen kultaa

Kotona kaivoin keittiövaa'an kaapista ja laitoin saaliin vaa'alle. Yhteensä reilut 2,6 kiloa!!! Oli heti pakko testata pari uutta reseptiä ja niinpä päädyin tekemään maa-artisokkafoccacciaa ja uunissa paahdettuja maa-artisokkia, jotka katosivat vatsoihin alta aikayksikön uunista ottamisen jälkeen. Tänään kuorin loput noin 1,5 kiloa maa-artisokkia keittoa varten. Nam nam nam, nyt on pieni puutarhuri todella tyytyväinen.

Näyttää aika karseilta pötköiltä, mut hitto kun on hyvää! 

Rukiinen maa-artisokkafoccaccia valkosipulilla höystettynä 

Syksy ja sipulit

Viime viikon maanantaina palstan perennapenkki sai kukkasipulit hellään huomaansa. Pari kolme viikkoa sitten käytiin tyttöjen kanssa ostamassa kukkasipulit, mutta tässä on ollut kaikenlaista menoa niin vasta viime viikolla oli vihdoin aikaa taas palstapuuhille. Istutin sinne krookuksia, narsisseja ja tulppaaneita. Kutakin lajia on kahta eri väriä ja kaikkien olisi tarkoitus kukkia toukokuussa. 

Siellä ne kukkasipulit lepää 

Maa-artisokkien varret katkoin pari viikkoa sitten. Mulla tais vähän naksahtaa päässä ja katkoin kaikki isot varret poikki. No ei naksahtanut oikeasti vaan ajattelin, että jos katkon ne varret, niin mukulat saisi kaiken kasvuvoiman eikä se karkaisi pitkiin varsiin. Epätoivoisesti toivon, että tuosta oli jotain hyötyä. En ole vieläkään uskaltanut kurkata uudestaan mukuloiden tilannetta. 

Surkean näköistä touhua 

Sunnuntaina kyläiltiin mummolassa ja käytiin kotiintulomatkalla palstalla korjaamassa loput sadot pois, ennen kuin halla vie kaiken. Ja vieläkin siellä oli kaksi isoa kesäkurpitsaa ja muutama pieni alku, jotka otin mukaan. Tukkimiehen kirjanpidon mukaan palstalta saatiin tänä kesänä yhteensä 32 kesäkurpitsaa. Aika hyvin, vaikka itse sanonkin, eikä kaikkein pienimpiä ole laskettu tähän mukaan. Avomaankurkkuja saatiin kaiken kaikkiaan 35 kappaletta. Varsiselleriä istutettiin kahdeksan tainta, joista kahdelle kävi joku mysteerinuupahdus ja yhden kävin antamassa Kakelle, joka kuokki omalla palstallaan. Sain siltä pari hyvää neuvoa kesällä ja viisi varsiselleriä riittää meille ihan mainiosti. Ja Kakelle tuli hyvä mieli. Sitten kiskottiin pois kaikki loput purjot ja pari pikkukaalia. Lehtikaalin ylimmät lehdet korjasin pussiin, mutta jätin varret vielä penkkiin. Loput porkkanatkin kiskoin ylös. Suurin osa penkissä enää olevista porkkanoista oli ihan minikokoisia, mutta ne rouskuttelin iltapalaksi miehen kanssa valkosipulimajoneesin kera. 

Sunnuntain saalis 

Tänään ihanan aurinkoisena maanantaina lähdimme minionin kanssa palstalle ja missiona oli siistiä penkit ja istuttaa valkosipulinkynnet maahan. Valkosipulit menivät parsan kavereiksi ja rikkaruohot kitkin penkeistä kompostiin. Ainoastaan lehtikaalipenkkiin jäi vielä kaalinvarret. Sipulitkin korjasin pois. Osa meni kompostiin ja muutama tuli kotiin mukaan. Ensi kesänä laitetaan kyllä jotain muuta sipulia, eikä tollasta pientä kesäsipulia. Ja ahkeroin myös lapion varressa ja käänsin vähän maata. Kolme tuntia auringossa palstalla antoi taas mukavasti virtaa viikkoon. Syystyöt ei ihan hirveästi ole houkutelleet, olisi tosi kiva jos maa kääntyisi automaattisesti itsestään. Huomasin kuitenkin nauttivani kun sai taas hiljaisuudessa (minioni nukkui) hakata kuokalla maata ja kiskoa rikkaruohoja pois. Aurinkoinen sää tietysti vaikuttaa, joten toivotaan, että näitä kauniita syyspäiviä riittäisi vielä. Synkässä syysmyrskyssä en aio tehdä minkäänlaisia palstahommia. 

Sain tämän pläntin kitkettyä ja käännettyä 

Sadonkorjuujuhla, maa-artisokkien tilanne ja pöllitty parsa

Auringonkukat kukkivat vihdoinkin! Ensin aukesi yhden varren nuppu pari viikkoa sitten ja nyt siellä on jo useampi kaunis kukka auennut. Niitä on kyllä kiva katsella. Mietin jo kesällä, että ensimmäistä palstakesää olisi kiva juhlistaa, joten huvin vuoksi ja runsaan sadon kunniaksi oli kiva järjestää pieni sadonkorjuujuhla. 

Satoa on korjattu ja kesäkurpitsaa on edelleen riittänyt. Niinpä se olikin suuressa osassa sadonkorjuujuhlan tarjoiluissa. Sadonkorjuujuhlaa vietettiin viime sunnuntaina, kun oli vielä aurinkoa luvattu. Juhliin oli kutsuttu yksi ystäväperhe ja juniori odotti niitä kuin kuuta nousevaa. 
Kesäkurpitsasta tehtiin kesäkurpitsafetaminimuffinsseja ja kesäkurpitsabrownie. Porkkanoita syötiin raakana tikkuina ja porkkanakuppikakkuina. Lehtikaali, sipuli ja purjo päätyivät piirakkaan yhdessä suppilovahveroiden ja pekonin kanssa. Härkäpapuja, avomaankurkkua, tomaattia ja ruohosipulia löytyi salaatista kvinoan ja fetajuuston kanssa. Hyvin maistui tarjoilut vaikka tarjoilupöytä olikin katettu kivasti kompostin viereen. Naapurin palstalta saatiin lainata pöytä ja muutama tuoli lisää. 
Tuulesta huolimatta oli kivat juhlat ja tästä tehdään jatkossa perinne. 

Ja ne maa-artisokat, no niiden kanssa eletään nyt ihan päivä kerrallaan ja uskotaan tulevaisuuteen. Nostin pari viikkoa sitten yhden ison varren ylös ja näky oli ahdistava. Yksi pieni mukula ja muutama pitkä soiro mukulanalku. Otin sen yhden pienen mukulan talteen ja pienet alut istutin takaisin maahan, toiseen paikkaan tosin. Vielä on pieni toivonkipinä siitä, että mukulat tekevät kasvuspurtin tässä syys-lokakuussa, niin kuin maa-artisokalla on tapana. Surkuhupaisinta oli se, että hukkasin sen pienen mukulan, jonka nostin maasta melkein heti. Joko juniori vei sen johonkin tai tiputin sen rehottavien apiloiden joukkoon, mutta maistaa en saanut. Ehkä hieman katkerana katson toisten upeasti kukkivia maa-artisokkarivistöjä, kun omani eivät ole kukkineet eivätkä kuki tämän kasvukauden aikana. En taida sittenkään saada kilokaupalla maa-artisokkaa, kuten haaveilin. Olisi kuitenkin ollut kiva maistaa edes se yksi. Teen tämän asian kanssa töitä päivittäin ja yritän päästä pettymyksen yli, mutta vaikeaa on. Todella vaikeaa. 

Tekee pahaa katsella tätä mukulattomuutta

Tänään piipahdimme tyttöjen kanssa pitkästä aikaa palstalla ja vieläkin sieltä sai lähteä takaisin pari kesäkurpitsaa taskussa. Niitä vaan tulee ja tulee. Varsiselleriä ei ole vielä maistettu. Kahdeksasta selleristä kuusi on vielä voimissaan. Kahdelle on käynyt joku mysteerinuupahdus. Olisiko joku pupujussi hyppinyt niiden päälle, en tiedä. Surullisin juttu kyllä oli huomata, että parsapenkistä on kadonnut yksi parsanalku. En jaksa uskoa, että mikään eläin söisi sitä juurineen, vaan onpa tainnut olla pitkäkyntinen asialla. Kohta näytti siltä kuin siinä ei olisi koskaan mitään kasvanutkaan. Kyllä ihmetyttää, että kuka pöllii toisen parsan, tai parsanalun perkele. Mä pöllin kohta jonkun maa-artisokat. Kostoksi. No ei vaan, en oikeesti. Vaikka mieli tekisi, mutta en voisi koskaan tehdä sitä kenellekään. Maa-artisokka on pyhä asia. Joo, ehkä mä haen jotain apua jostain... 

Yksi puuttuu joukosta 

Sadonkorjuuhommia ja mikrosipsejä

Coleslaw oman maan porkkanoista ja kaalista onnistui. Kaalia piti kuoria aikalailla toukkien takia, mutta kyllä siitä syötävääkin jäi. Kesäkurpitsaa tulee taas ihan hulluna ja loput potut on nyt nostettu. Testasin potuista mikrosipsejä ja voi luoja miten hyviä ne oli! Viipaloin perunankuorimaveitsellä potut, pyörittelin viipaleet rypsiöljyssä, asettelin leivinpaperin päälle ja laitoin mikroon. Täysteholla 3-5 minuuttia, suolaa päälle ja kartanon perunalastuille löytyi kilpailija. Näitä tehdään tulevaisuudessa varmaan useastikin, sipsit on niin hyviä! 
Sain myös hyvät potunkasvatusvinkit Kakelta, kun olin nostamassa Rosamundat maasta. Monet perunoista oli vihertyneitä ja tiedän, että olisi pitänyt mullata niitä. Mutta Kaken isäukon mukaan sen jälkeen kun peruna on kukkinut siihen ei saa koskea, sillä silloin sen kasvu voi häiriintyä, eli pitää mullata potut hyvin ennen kukintaa. Tiedänpä tämänkin ensi vuonna. Ja vihreät yksilöt on tietysti heitetty kompostiin. 

Coleslaw

Muovipussillinen rosamundaa ja muutama uuniperunankin kokoinen yksilö 

Mikrosipsit oli hetkessä syöty

Yhtenä iltana pääsin jälleen yksin palstalle puuhastelemaan ja siirsin parsat toiseen paikkaan kasvamaan. Tein niille ihan oman penkin palstan reunaan, siihen voi laittaa jotain muutakin kasvamaan. Parsoja pitäisi kai vähän pätkäistä ennen talvea ja jostain täytyy kehittää siihen päälle vähän lehtiä tai jotain suojaksi. Toiselle puolelle kukkapenkkiin laittaisin kukkasipulit jos ehtisi ne joskus hakea. Viime viikolla puutarhalla ei vielä ollut myynnissä, tulevat kuulemma syyskuun alussa. Tänään on ensimmäinen päivä syyskuuta, eli ihan kohta. Meinasin laittaa narsisseja ja tulppaaneita. Auringonkukkien kukat aukeavat ihan kohta, kunhan vain olisi muutama lämmin päivä vielä, niiden kylväminen kun jäi niin myöhäiseksi.

Parsat penkissään 

Kukkapenkki valmiina istutuksia varten 

Kohta aukeaa, ihan kohta 

Maa-artisokat rehottaa parimetrisinä, mutta ne

kehotetaan nostamaan vasta syys-lokakuussa enkä tietenkään malttaisi millään odottaa. Ja kun ne säilyvät parhaiten maassa, (nahistuvat nopeasti) niin täytyy ottaa aina vain sen verran kuin tarvitsee. Pitääköhän alkaa roudaa keittiövaakaa mukana etten roudaa sieltä viittä kiloa, jos tarvitsen keittoa varten vain kilon... Ja tuleeko niistä mitään kun ei ne ole vielä kukkineet lainkaan? Varret on paksut ja parimetriset, mutta ei kukan kukkaa näy. Ehkä mun tarvii vaan käydä katsomassa, kaivaa yksi ylös niin sittenhän tiedän. Ja kuka kannattelee sitten sen pettymyksen yli, jos siellä ei olekaan mitään? Se on sitten jo tragedia pahimmasta päästä. 

Katse kohti ensi vuotta

Pääsin viimein kokeilemaan miltä härkäpapu maistuu ja sehän oli ihmeen hyvää. Aika paljon hommaa kuitenkin on ennenkuin papu on syötävissä, kun pitää keittää, viilentää ja vielä kuoria. Eikä muutamasta palosta tule paljoa syötävää. Ja aika pieniäkin ovat loppujen lopuksi. Eikä koko satoa voi kerätä kerralla, sillä pavut kasvavat eri aikaan. Jäkätyksestä huolimatta näitä kasvatetaan ensi vuonnakin, kun maistuu niin hyvältä ja on helppo kasvattaa.

Tällainen saalis tällä kertaa. 

Tosiaan ensi vuoden suunnitelmia on jo tehty. Mansikoille sanotaan hyvästi ja uuden mansikkapenkin kohtalo on täysin keväällä alennuksesta ostamani kasvihuoneen käsissä. Mansikoita laitetaan, jos niille jää yhtään tilaa, sillä se kasvihuonehökötys on suht iso. Ja se laitetaan palstalle, jotta saan tomaateille vähän suojaisamman kasvupaikan. Paperilla ja ajatuksissa se tietysti mahtuu oikein hienosti moneenkin eri kohtaan, mutta totuus on toinen ja selviää vain paikan päällä mittailemalla. Ja sitten kun joskus muistaisi ottaa sen mitan myös mukaan! 

Tähän mä sen meinasin laittaa, vaan ei mahtunut. 

Ikivanha mustaherukkapensas kaivetaan ylös ja jatkosijoitetaan kompostiin. Sen taru päättyy tähän vuoteen. Ei ole mitään järkeä pitää puskaa, joka tekee kaksikymmentä marjaa ja nekin aika pieniä. Eihän me edes tiedetä kuinka monta miljoonaa vuotta se on siellä ollu, ulkonäöstä päätellen aika monta. Punaherukkapensas ja karviaispensas (joita ei kyllä oikein voisi vielä hyvällä tahdollakaan sanoa pensaiksi, kun on vasta pari oksaa ristissä, eikä korkeuttakaan kovin paljoa) tekevät toivon mukaan ensi vuonna jo muutaman marjan enemmän. Ja sitten parin vuoden päästä toivottavasti vielä enemmän! 
Marjapensailla menee kuulemma kahdesta kolmeen vuotta ennen kuin tekevät kunnon sadon. Eikä mikään ihme, meidän "pensaiden" pitää ensin kasvaa ihan reilusti. Karviaisen päälle olen meinannut talloa monta kertaa ja olen aika varma, että juniori on tallonutkin poimiessaan vierestä herneitä. 

Palstalle tehdään lisää penkkejä. Pottumaan kohdalle tulee kolmeen jo olemassa olevaan penkkiin jatkoa ja toiseen laitaan, jossa nyt on herneet ja pavut, tulee pari isompaa penkkiä uusilla laidoilla. Toinen reuna jäi tänä vuonna vähän huonommalle hoidolle ja se ala otetaan tehokkaammin haltuun uusien penkkien avulla. Näin jo senkin takia, että sekosin alennusmyynneissä ja ostin 15 eri siemenpussia. Ihan vain siksi, että lapussa luki "kaikki siemenet -50%".